Pitkä aika on taas blogin päivittämisestä ja paljon on kaikkee mukavaa tapahtunut
. Kesäloma alkoi helatorstaina ja vielä olisi pari viikkoa jäljellä. Loman alkajaisiksi oli jännät paikat, kun meidän Into Iisakki starttasi Konginkankaan paikallisraveissa Petra Kulpakon ohjastamana. Startti meni aivan odotuksien mukaan, aika 1.50 jäi 5s koelähdöstä, mutta olin kyllä Iisakkiin tosi tyytyväinen. Vähän meinasi Iisakki katella ihmispaljoutta ja lähtöön kuumui sen verran että laukkasi, mutta sitten lopun meni mukavan tasaisesti. Kesäksi Iisakki pääsi ansaitulle lomalle Ruotinkylälle laiduntamaan parin tammakaverin kanssa. Yritetään kuitenkin vähän treenatakkin kesällä ja uimista koitetaan kunhan nuo vedet vähän lämpenee.

Taran kanssa avattiin koekausi 7.6 Hirvensalmella ja tuomarina toimi Timo Väisänen. Koe alkoi laukauksella koiran ollessa hihnassa ohjaajan vierellä. Sitten tuomari kertoi kokeen kulusta ja siirryttiin hakualueen reunaan ja koiran sai lähettää kun oli valmis. Ensimmäisenä riistana Tara toi fasaanin ja se tuli käteen asti, samoin seuraava varis, nämä riistat löytyivät vaivatta ja nopeasti. Sitten seurasi ohjaus veteen pienelle muutaman metrin päässä olevalle saarekkeelle jossa oli lokki, ohjauskin onnistui hyvin, mutta lokki putosi palautuksessa jalkoihin. Haku jatkui taas ja Tara tuli monta kertaa "tyhjänä" takaisin, riistoja löytyi vielä 2 tai 3. Sitten siirryttiin markkeerauksiin, joista Tara selvisi tapansa mukaan loistavasti. Tehtävä oli kakkosmarkkeeraus veteen, kaislikon eteen ja taakse, mahtavasta markkeerauskyvystään Tara sai taas hyvää palautetta. Kaikenkaikkiaan koe meni mukavasti pitkän tauon jälkeen ja tulokseksi saatiin alo3. Nyt vaan lisää luovutusta treenaamaan, vaikkakin damit tulee jo aina käteen ja riistatkin lähes, mutta tuo koetilanteen jännittävyys vaikuttaa ohjaajaan ja koiraan, eikä kaikki suju ihan niikuin pitäis. Edistystä kuitenkin tullut viime kesästä ja se riittää. Heinäkuussa olis tarkotus startata Laukaassa ja sitten syksymmällä Suonenjoella ja ehkä flattimestaruudessakin, jos siltä näyttää, tänä kesänä ois kiva saada se ykkönen
. Heinäkuussa mennään myös näyttelyyn
Laukaaseen, kattoon mitä siellä sanotaan.

Hertta kasvaa kovaa kyytiä ja on ihmeellisen(ihanan) rauhallinen flatti. Treenattu ollaan muutamia eteen menoja ja intoa tuntuu löytyvän. Laukaassa oltiin nome-kokeessa turistina ja Hertta oli oikein rauhallinen, ei välittänyt mitään laukauksista tms. Kesäkuun lopussa alkaa taipparikurssi Äänekoskella ja sinne ollaan ilmottauduttu, jos sitä lokakuussa sitten taippareihin uskaltautuis. Hertta vaikuttaa helposti koulutettavalta, muttei kuitenkaan ihan niin noutohullulta kuin Tara, joten tuntuu keskittyvän enemmän asioihin. Vieraita kohtaan Hertta on varautuneempi ja haukkuu vieraat, kun taas Tara ottaa vaikka murtovarkaat vastaan iloisesti, eikä hauku ikinä, nyt meillä on myös haukkuva ja vähän vahtivakin flatti
. Viikko sitten Hertalla alkoi korvatulehdus, jota on nyt tipoilla hoidettu. Eläilääkärissä käytiin myös puntarissa ja painoa Hertalle kertynyt huimat 20kg ja ikää nyt siis 5 ja puol kk ja ei todellakaan ole lihava, saas nähä miten iso siitä tulee
.

Lomaa siis vielä pari viikkoa jäljellä ja se menee tässä kotosalla, reissuun lähdetään vasta heinäkuun puolella. Turussa olisi tarkoitus viettää muutama yö sukuloimassa ja Muumimaailmassa on käytävä tyttöjen kanssa ja Särkänniemessä. Juhlia on ollut kanssa mukavasti, juuri selvitty omista kolmekymppisistä ja tytön 2v. synttäreistä ja Juhannusta pukkaa päälle, se vietetään maaseudun rauhassa Viitasaarella. Mukavaa Jussia kaikille